Kirkkain tähti taivaalla

Eilen meitä kohtasi valtava suru, kun rakkaani lähti taivaaseen veljensä luokse.
Juttelin 7:än eri koira-alan asiantuntijan kanssa löytääkseni apua, jotta meidän
matkamme ei olisi tarvinnut päättyä ennen aikojaan. Olisin halunnut antaa
pojalle vielä mahdollisuuden olla täällä meidän kanssamme, mutta lääkärit
olivat yksimielisiä että apua ei ole meidän tilanteeseen saatavilla .
He uskoivat myös että Aratalla ei ole hyvä elää jatkuvan ihmispelkonsa kanssa.
Niinpä jouduin tekemään elämäni raskaimman ja sydäntä raastavimman päätöksen,
kun Arata jäi sille reissulle, eikä tullutkaan enään kotiin.
Uskon Aratan kuitenkin ymmärtäneen minua, aivan viime hetkillä vielä jaksoi antaa
minulle ison märän pusun ja katsoi mua silmiin, suurilla ruskeilla silmillään, aivan
kuin antaneen anteeksi, kun minä podin syyllisyyttä.
Loppuun asti sain olla rakkaimman ystäväni kanssa, silittää ja jutella, pitää kiinni.
Illalla näin taivaalla muita paljon kirkkaamman ja suuremman tähden, sen täytyi
olla Aratan tähti, kirkkain tähti taivaalla. <3 Arata oli päässyt perille.

Arata tulee aina olemaan sydämessäni ja muistoissani. Ystäväni on luvannut
piirtää minulle kuvankin Aratasta, jonka aion tatuoida myöhemmin.
Tatuointia olen suunnitellut jo kauan, mutta nyt sillä on entistä suurempi merkitys.

Arata opetti minulle paljon. Arata oli sympaattisin ja lempein koira jonka olin
koskaan tavannut. Rakastin Arataa koko sydämestäni ja Arata näytti minulle joka
päivä, että hänkin rakastaa minua, aidosti ja oikeasti. Arata, minun paras ystäväni <3
Arata opetti minulle myös luonteen tärkeyden, ja sen, että joskus on vain osattava
päästää irti.
Mun sydän on nyt valtavan kokoinen, kun Arata muutti sinne asumaan.
Täytyy vain oppia elämään sen kanssa, ajan kanssa. Suru on suuri ja ikävä lohduton.

Arata 14.07.2013 - 25.03.2015 <3 Aina sydämessäni <3

Lahti kv

Kävimme Aratan ja Yumin kanssa Lahti kv:ssa 21.3, jossa tapahtui
ikävä välikohtaus, kun annoin Aratan kaverilleni jonka oli tarkoitus
pitää poikaa minulle valmiina kun tulen Yumin kanssa kehästä.
Arata murisi kaverilleni ja ennen kuin kukaan kerkesi reagoimaan
oli poika jo iskenyt hampaansa tämän käteen, eikä millään laskenut
irti. Onneksi naapuri kehän tuomari tuli hätiin ja sai pojan laskemaan
otteensa irti!
Mitään pysyviä vauroita ei onneksi käteen jäänyt, antibioteilla selviää.
Henkisiä ehkä enemmänkin, ainakin minulle. Arata ei ole ennenkään
kyseisestä henkilöstä juuri pitänyt, joten oli ehkä typerää juuri hänelle
poika antaa, mutta enhän toki iki maailmassa olisi voinut uskoa että
Arata voisi koskaan kinni käydä! Täällä omistaja on nyt ollut
hermoraunion partaalla ja meittinyt päänsä puhki että mitä nyt...
Arata menee ainakin ensin kastroitavaksi ja katsotaan vaikuttaako se
millään lailla pojan käytökseen, seuraavana kokeillaan lääkitystä,
mutta jos nämäkään ei auta niin sitten... no katsotaan sitä sitten.
Pelätään pahinta, mutta toivotaan parasta. Ja kyllähän minä jo Aratan
ollessa pentu huomasin että ei sen käytös normaalia ole, ja mihin
ollaankaan nyt tultu...

Mutta kyllä jotain positiivistakin Lahdesta jäi mieleen.
Yumi oli Karoliinan handlaamana VSP- pentu kp:n kera!!
(Sattuneesta syystä Arata ei tullut kehään.)
Ja seuraavana päivänä tyttö nappasi vielä ROP- pentu ruusukkeen
Korpilahden ryhmä näyttelyssä! Huippua! <3

Luonne mietintää

Ei tässä muutakaan tekemistä ole, niin kirjottelenpa tänne sitten aikani kuluksi!

Aloitetaanpa vaikka nuoresta neidistä Yumista.
Lentokentällä 19.11.2014 Yumi tuli lentohäkissä lentokentän tuloaulaan hieman
täristen. Heti häkistä päästyään lähti viipottamaan onnessaan pitkin lentokenttää
ja pusutteli minut ja kaverini läpi, ja osoitti heti kuinka sosiaalinen on!
Nyt 6,5 kuisena Yumi haluaa tutustua kaikkien kanssa ja on edelleen super
sosiaalinen. Tyttö ei vierasta ketään ja lähtee epäröimättä kenen tahansa matkaan.
Muista koirista Yumi ei ole kovin kiinnostunut, koirapuistossa jaksaa hetken temuta
muiden koirien kanssa ja sitten siirtyy omiin oloihinsa. Tyttö ei turhia stressaile,
koiranäyttelyssäkin makoilee ja katselee ympärilleen, moikkaavat ihmiset kyllä
käy pusuttelemassa läpi, mutta hälinästä ja muiden koirien nuuskutuksista ei ole
moksiskaan. Niin ihanan rennon lepsukka tyttö!
Enkä epäile, etteikö luonne pysyisi yhtä hyvänä vielä isonakin tyttönä. :)

Mitä taas tulee minun Arataani, itse sanoisin että maailman upein, hienoin ja rakkain
koira ikinä! Ehdottomasti paras ystäväni. <3
Mutta sitten kun täytyy tarkemmin rueta ruotimaan Aratan luonnetta, niin miinuksia
kyllä löytyy...
Minulle ja Aratan tutuille poika on todellinen ystävä, kova pusukone ja sylikoira, myös
haleja tulee paljon. Ja mikä parasta tietysti... se on ihan mamman poika!
Muut ihmiset Arata ottaa joko avosylin vastaan, muristen, tai ei vaan välitä. Ara pitää
kyllä ihmisistä mutta useimmiten vasta pienen tutustumisen jälkeen.

Ja kun vertaa Aratan ja Yumin pentukäytöstä... on ne ihan kun vastakohdat toisilleen.
Pentu Arata:
Halusi tutustua jokaiseen koiraan ja leikki vaikka ja kuinka kauan muiden kanssa.
Tuntemattomia ihmisiä taas pelkäsi, jos tuli vieraita niin juoksi suorinta tietä sängyn
alle piiloon eikä hievahtanutkaan paikaltaan kunnes "vaara" oli ohi.
8 kk iässä alkukeväästä ihan kuin sormia napsauttamalla luonne teki äkkikäännöksen,
ensinnäkin ihmisiä ei enää juostu karkuun, mutta kuten tänäkin päivänä, niin murisee/
on epäröivä niitä kohtaan, tai sitten pusuttaa tai ei vaan välitä.
"Kaikki koirat on vihollisia" tuntui olevan Aratan uusi motto myös tuolloin. Siihen
loppu meidän koirapuistoilut ja irti olemiset metsässä. Kesän mittaan Arata kuitenkin
alkoi rauhottumaan ja tuli taas juttuun koirien kanssa (ei tietysti kaikkien).
Nyt tänä vuonna samaan aikaan kun viime vuonnakin, on alkanut taas tämä "koirat on
vihollisia" - kausi. Erästäkin naapurin narttua käytettiin eläinlääkärissä tikattavana kiitos
Aratan. (Liukkaalla jäällä Arata sai mut nurin ja hyökkäsi tän kimppuun).
Ja tänä aamuna toisen nartun päälle uusi yritys, tällä kertaa oli onneksi jalat tukevasti
maan päällä! Nyt onkin sitten vedonesto kuonopanta käytössä.

Paljon olen meittinyt mistä tämä käytös johtuu. Aratan ihmisten kanssa toimeentulo
on minusta hyvin akitamaista, paitsi että minun mielestäni koiran ei silti koskaan tulisi
murista ihmiselle...
Ja johtui tämä älytön koirainho-kausi sitten jostain narttujen juoksuista tai mistä tahansa
muusta, niin koskaan ei ole oikein/normaalia syyttä suotta hyökkiä toisten koirien kimppuun.
On pohdittu mahdollista suvussa olevaa luonnevikaa (Arata ei ole ainut pentueesta jolla
on käytösongelmia ollut). Mutta tiedäppä noista. Ollaan menossa tänä vuonna
mahdollisesti luonnetestiin, mutta eipä nekään aina kaikkea koirasta kerro, mutta
mielenkiintoista silti. Yksi hyvinkin todennäköinen syy Aratan käytökselle voisi  olla
Aratalla todettu kiille hypoplasia, kipuilevat hampaat voi hyvinkin saada koiran reagoimaan.

Eikä tämän päivityksen tarkoitus ole sanoa että pidän koiraani luonnevikaisena, mutta
mahdolliset syyt tähän yllättävään (toistuvaan) käytökseen meitityttää.
Kotioloissa Arata on maailman suloisin ja lempein ystävä, ulkopuollella taas saa varoa.